PERHEEMME
Ihmislaumaamme kuuluu minä Heidi (synt.1977), avomieheni Markku (synt.1975) ja poikamme Valtteri (synt. heinäkuussa 2005). Asumme maaseudulla itä-Suomessa, lähin kaupunki on Savonlinna. Työskentelen koulumaailmassa opettajana (sijaisena), avustajana ja iltapäivätoiminnan ohjaajana. Lisäksi olen opiskellut koirahierojaksi ja koirahierontaterapeutiksi Helsingissä Eläinten luontaislääkintäkoulu Weterissä 2009 - 2010.
Eläinten kanssa (hevoset, koirat, kanit, kissat) olen touhunnut lähes koko ikäni. Isälläni on aina ollut metsästyskoiria ja omana lemmikkinä minulla oli Akseli-kani (1990 - 1999). Isäni harrasti aktiivisesti metsästystä sekä koetoimintaa ja lisäksi hän kouluttautui ajokoirakokeiden palkintotuomariksi. Olen siis kasvanut siihen, että koirien kanssa -rodusta riippumatta- harrastetaan erilaisia lajeja ja kilpaillaankin. Ensimmäinen koirani oli harmaa norjanhirvikoira narttu Netta (synt. 03/1981), joka oli minun nimissäni, mutta käytännössä tietenkin isän mettäkoira. Muita koiria perheessämme on ollut suomenajokoiraurokset Jali (synt. 01/1981) ja Jyri (synt.04/1994), karjalankarhukoiranarttu Helmi (synt.04/2000) sekä veljeni rottweileruros Nelson (synt.10/1999).
Ensimmäisen kerran törmäsin livenä Leonberginkoiraan vuonna 1997. Pitkän odotuksen jälkeen elämääni asteli HIPPU (Lempileijonan Rahan Turhuus,11/ 2000 - 07/2009). Rotuvalintaani en ole katunut ja uskon, että meillä tulee aina olemaan näitä upeita Leijonia! Tällä hetkellä meillä on kotona kaksi narttua (Hilma ja Hertta) sekä yhden nartun (Matildan) olen sijoittanut toisaalle.
Vuosina 2007-2008 aloin katselemaan muita (pienempiä) rotuja leojen rinnalle. Koiran tulisi olla säänkestävä, perusterve monitoimikoira, jonka kanssa voisi harrastaa eri lajeja. Mitään liioiteltuja ääripäitä en kuitenkaan halunnut koiralleni. Tunnen muutamia lapinporokoiria, ne ovat tehtävilleen ja ihmisilleen omistautuvia, vaatimattomia, iloisia ja kotona rauhallisia, joten porkkis tuli sitten valituksi meidän perheeseen. Rurik (Poropeukalon Sokeri-Jussi) muutti meille tammikuussa 2010.
Koirieni kanssa harrastan useita eri lajeja, joitakin kisamielessä, joitakin ihan huvin vuoksi. Itselleni ehkä tärkeimmät ja koiristani hauskimmat lajit ovat pelastuskoiratoimintaan liittyvät rauniot, haku ja jäljestys sekä toko. Lisäksi olen toiminut Savonlinnan Palveluskoirayhdistyksessä aktiivisesti vuodesta 2001 alkaen mm. huvitoimikunnassa, tilintarkastajana, arkitottelevaisuusohjaajana, hallituksen jäsenenä ja sihteerinä, näyttelyvastaavana ja pelastuskoiratoimikunnan jäsenenä. Vuonna 2002 minut palkittiin aktiiviharrastajana Suomen Palveluskoiraliiton pronssisella harrastemerkillä. Suomen Leonberginkoirat ry:ssä olen toiminut alajaosto Savon seudun Leojen yhteyshenkilönä kesästä 2005 alkaen. 20.9.2008 organisoimme Suomen Leonberginkoirille HARRASTEPÄIVÄN Savonlinnaan, katso kuvia täältä ja täältä
Toukokuussa 2009 perustimme uuden yhdistyksen, Etelä-Savon Etsintäkoirat ry, jonka puheenjohtaja olen. Yhdistys keskittyy ainoastaan pelastuskoiratoimintaan.
Leonberginkoirien kasvatustyö siintää haaveissa tulevaisuudessa, joten kasvattajan peruskurssin suoritin lokakuussa 2005, jonka jälkeen hain kennelnimeä HIPPULAN. Kasvatustyössäni haluan vaalia Leonberginkoiran tervettä, voimakasta ja uljasta rakennetta varustettuna vahvoilla hermoilla. Näillä kriteereillä toivon syntyvän mukavia, sopeutuvaisia perheenjäseniä, kuin myös aktiivisia harrastuskavereita.
Pyrin opiskelemaan koko ajan lisää koirista. Kurssien lisäksi hyvänä konkreettisena opettajana on ollut ystäväni Anuriikan Irlanninsusikoirakennel HERTTA-ÄSSÄN, jossa olen saanut olla kenneltyttönä. Eli ruusunpunaiset haavekuvat kasvattajan työstä ovat karisseet...
Yhdistykset joihin kuulun:
* Suomen Kennelliitto
* Suomen Leonberginkoirayhdistys
* Lappalaiskoirat ry.
* Savonlinnan Palveluskoirayhdistys
* Etelä-Savon Etsintäkoirat ry.
* Savonlinnan Kennelkerho
* Suomen Ratsastajainliitto ry.
* Saimaan Hevosurheilijat
* Savonlinnan American Car Drivers Club.
Koiriin liittyvä opiskelu:
* Kasvattajan peruskurssi lokakuu 2005
* Suomen Eläinkoulutuskeskus: Oppimisteorian perusteet 3 opintoviikkoa heinäkuu 2007
* Koiran hierontakurssi helmikuu 2008
* Hakukurssi huhti-toukokuu 2008
* Kilpatokokurssi 1. touko-kesäkuu 2008
* Jäljentekokurssi kesäkuu 2008
* Kilpatokokurssi 2. loka-joulukuu 2008
* Suomen Palveluskoiraliiton Raunioseminaari 31.10.-2.11.2008
* Kilpatokon noutokurssi huhti-toukokuu 2009
* Eläinten luontaislääkintäkoulu Weter, Helsinki: koirahieroja ja koirahierontaterapeutti 2009 - 2010
Tervetuloa sivuillemme!
~Heidi
Yhteystiedot:
Heidi Kemppainen
Niinipolku 28 b
58410 Haapakallio
puh. 0400- 797 396
hippulanheidi(at)gmail.com
OUR FAMILY
Our family includes me Heidi (born 1977), my fiance Markku (born 1975) and our son Valtteri (born July 2005). We live in Eastern part of Finland, the nearest town is Savonlinna. I'm also a dogmassager and a therapist of dogmassage. I was studying in ElkWeter Helsinki 2009 - 2010.
I'm training obedience, water rescue, search and rescue and tracking with them and sometimes we go to dogshows. I'm also an obediencetrainer and a member of the rescuedogteam in Savonlinnas Working dog Club since 2001. I've been a contact person for Leonbergers in Eastern part of Finland since the summer 2005. We organized "The Action day for Finnish Leonbergers" in September 2008, see photos from here and here.
I'm dreaming of the Leonbergerbreeding, so I did breeding course in October 2005 and then I got my kennelname HIPPULAN. My maingoal in breeding is going to be good mental and physical qualities as well as good health.
I'm a member of:
* Finnish Kennelclub
* Finnish Leonberger Club
* Finnish Lapponiandogclub
* Savonlinnas Working dog Club
* Rescuedogs of Southern Savonia
* Savonlinnas Kennelclub
* Finnish Ridingclub
* Savonlinnas American Car Drivers Club
I have also studied search and rescue, tracking, obedience and dogmassage in courses.
Welcome to our webpages!
~Heidi
Contact:
Heidi Kemppainen
Niinipolku 28 b
58410 Haapakallio
Finland
tel. +358400 797 396
hippulanheidi(at)gmail.com

Muita harrastuksiamme / Our other hobbies: